EM-hopeaa Sinem Kurtbaylle ja Akseli Keskiselle: ”Uskomaton kisa”

49er-, 49er FX, ja Nacra 17 -luokkien EM-kisat päättyivät sunnuntaina 10.7.2022 Hollannissa. Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen nousivat hopealle viimeisenä kilpailupäivänä. Ronja Grönblom ja Veera Hokka purjehtivat omalla ennätyksellään kuudensiksi EM-kokonaistuloksissa.

– Hemmetin hyvältähän tämä tuntuu, ei voi muuta sanoa. Uskomaton kisa, pari ekaa päivää oli vähän vaikeuksia mutta saatiin pikkuhiljaa tasaisella purjehduksella parannettua päivä päivältä, Akseli Keskinen kommentoi kisan jälkeen. 

Kurtbay ja Keskinen lähtivät mitalilähtöön viidenneltä sijalta, ja nousivat hopealle tultuaan maaliin kolmantena. 

– Oli aika surkea startti mitalilähdössä, kinastelimme siitä muutaman sekunnin Sinemin kanssa, mutta saimme hyvän paineen radan oikealta puolelta ja pääsimme takaisin kärkeen, Keskinen jatkoi.

Kurtbay ja Keskinen purjehtivat nousujohteisen regatan, sijoitukset nousivat päivä päivältä, palkintona Suomen ensimmäinen arvokisamitali sitten vuoden 2016. 

– Muutimme hieman lähestymistapaa alun vaikeuksien jälkeen, ja löysimme itsevarmuutemme. Keskityimme enemmän omaan kisaan välittämättä muiden tekemisistä. Teimme saman tänään ja se toimi hyvin. MM-kisoihin lähdemme samalla asenteella. Olen tosi tyytyväinen meidän tekemiseen ja parannamme päivä päivältä, Sinem Kurtbay kommentoi.

Haagin kisojen kokonaistuloksissa Kurtbay ja Keskinen olivat kolmansia, kisat ovat avoimet kaikkien maiden edustajille. 49er-, 49er FX, ja Nacra 17 -luokkien MM-kisat käydään syyskuun alussa Kanadassa. 

– Kilpailussa taistelimme loppuun asti myös toisesta mitalista (Ronja Grönblom/Veera Hokka, 49er FX), mikä kertoo vahvasta tasostamme high performance -luokissa. Näkymämme on vahva, jatkamme laadukkaan arjen kehittämistä sekä työntekoa, ja tahtomme on menestyä myös jatkossa, tiivisti maajoukkueen valmennuspäällikkö Vili Kaijansinkko.

49er-, 49er FX, ja Nacra 17 -EM Tulokset:

Nacra 17:
2. Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen (Avoimen sarjan 3:s)

49er FX:
6. Ronja Grönblom/Veera Hokka (Avoimen sarjan 9:s)

49er:
28. Ville Korhonen/Edvard Bremer (Avoimen sarjan 44:s)

Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2022:

10.-14.7. Allianz 2022 Youth Sailing World Championships, Haag, Hollanti
31.8.-5.9. 49er, 49erFX, Nacra 17 MM-kisat, Nova Scotia, Kanada
25.9.-2.10. Formula Kite EM-kisat, Nafpaktos, Kreikka
8.-16.10. Formula Kite MM-kisat, Poetto Beach, Italia
10.-17.10. ILCA 6 MM-kisat, Qingdao, Kiina
15.-22.10. IQFoil MM-kisat, Brest, Ranska
14.-21.11. ILCA 6 & 7 EM-kisat, Hyeres, Ranska

*Aikataulut voivat joidenkin kilpailuiden osalta vielä muuttua/tarkentua.

Kuva: Johan Ekblom/SPV

Jaa sisältö verkossa

Lue myös

Ota yhteyttä